9.8. Muurinpohjalettuja ryhmänjohtamisesta kiinnostuneille

Partio on lapsille mitä palkitsevin harrastus, mutta se tarjoaa myös nuorille ja aikuisille monipuolisia mahdollisuuksia. Meillä Töölön Tähystäjissä tarvitaan johtajia mukaan jo tämän syksyn toimintaan, jotta kaikille halukkaille voidaan tarjota mahdollisuus harrastaa. Ryhmänjohtajana osallistut ryhmän kokousten suunnitteluun ja vedät viikoittaisia kokouksia yhdessä toisen tai useamman johtajan kanssa. Ryhmän olisi myös tarkoitus retkeillä kerran puolessa vuodessa. Tämän lisäksi voitte osallistua kilpailuihin, lippukunnan yhteisiin tapahtumiin sekä isompiin esimerkiksi partiopiirin järjestämiin tapahtumiin.

Tähystäjillä on toimintaa sekä Töölössä että Pasilassa. Syksyksi 2021 ryhmänjohtajia kaivataan vielä 7–9-vuotiaiden sudenpentujen ja 12–15-vuotiaiden tarpojien ryhmiin. Nämä ryhmät toimivat Töölössä. Ole kuitenkin reippaasti yhteydessä, jos sinua kiinnostaa toiminta Pasilassa.

Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta partiotoiminnasta, pelkkä halukkuus liittyä mukaan riittää. Kaiken tarvittavan opit perehdytyksessäsi ja, jos jäät koukkuun toimintaan, vuosien varrella paljon muutakin! Ryhmänjohtajina voivat toimia lähtökohtaisesti kaikki yli 15-vuotiaat.

Partiossa jokainen johtaja saa kokea onnistumisen hetkiä, ylpeyttä itseään ja johdettaviaan kohtaan, ylittää haasteita ja toteuttaa toimintaa omana itsenään. Usein partiossa hienointa onkin omien kokemusten lisäksi ne hetket, jotka tietää jäävän lapsien mieleen. Partion kautta voit saada itsellesi tiiviin yhteisön, jossa jokaisen vapaaehtoisen panos on erityisen arvostettua.

Tule mukaan 9.8. juttelemaan johtajana toimimisesta tai muusta partiotoiminnasta. Samalla nautitaan muurinpohjalettuja! Ilmoittaudu mukaan joko viestillä tai sähköpostilla: katariina.kokkonen@hotmail.com | 0400 456 380

Missä: Topeliuksenkatu 27, sisäpiha

Milloin: 9.8. kello 18:00 eteenpäin

Mitä: Muurinpohjalettuja ja partiota

Miksi: Jotta jokainen pääsee kokemaan, kuinka palkitseva harrastus partio voi olla

Miten: Laita viestiä: katariina.kokkonen@hotmail.com | 0400 456 380

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s